ALOITE: Ilmastoviisas kaupunginosa – pilottihanke Turussa
Turun kaupunginvaltuustolle 12.5.2025
Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää konkreettisia ja paikallisesti toteutettavia ratkaisuja. Turku on kasvava, edistyksellinen kaupunki, jolla on hyvät edellytykset toimia kestävän kaupunkikehityksen edelläkävijänä – muun muassa korkeakoulujen ja yritysmaailman kanssa tehtävän yhteistyön kautta.
Ehdotamme, että Turun kaupunki käynnistää pilottihankkeen ”ilmastoviisaasta kaupunginosasta, tai -kortteleista”, jossa kestävä kehitys ohjaa niin rakentamista, liikkumista, energiaa, viherrakentamista kuin sosiaalista ympäristöä. Hanke voisi toteutua yhteistyössä esimerkiksi Åbo Akademin, Turun yliopiston, Turun AMK:n sekä elinkeinoelämän kanssa.
Hankkeen tavoitteena on kehittää konkreettisia ratkaisuja päästöjen vähentämiseen, kiertotalouteen ja kestävään arkeen – ja samalla luoda innovaatioita, työpaikkoja ja parempaa elämänlaatua turkulaisille.
RKP ehdottaa, että:
Turun kaupunki selvittää mahdollisuudet käynnistää pilottihanke ilmastoviisaasta kaupunginosasta yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
Hankkeelle asetetaan selkeät ilmastotavoitteet ja seurattavat mittarit.
Tuloksia hyödynnetään koko kaupungin tulevassa kaavoituksessa ja kehittämisessä.
Ulla Achrén, RKP